Kutsuvat rapujuhlat moneen makuun
Ravut ovat loistavaa seurusteluruokaa, joten niiden ympärille on mukava järjestää tunnelmalliset rapujuhlat. Herkullisten saksiniekkojen parissa viihdytään tummenevana elokuisena iltana tuntikausia hyvässä seurassa.
Kaikki alkaa teemaan sopivasta kattauksesta ja koristelusta. Valitse astiat makusi mukaan ja muu rekvisiitta, kuten rapuveitset, paperiservetit ja kosteuspyyhkeet. Kerran vuodessa aikuinenkin saa pitää kauluria, joten niitäkään ei kannata unohtaa.
Tillillä koristellut ja punaisina hehkuvat ravut ovat itsessään näyttävä pöytäkoriste. Lisäkoristeeksi voit ripotella pöytään tillinoksia ja -kukintoja, mustaherukan tai pihlajan oksia, värikkäitä kukkia tai muita luonnonantimia. Kauniit lyhdyt, tuikut ja kynttilät tuovat loppukesän iltaan tunnelmaa.
Rapujuhlien menun voi toteuttaa monella tapaa. Jos tarjoilet rapuja pääruoaksi, alkuruokana maistuu esimerkiksi lämmin keitto, ruokaisa salaatti tai mehevä munakasrulla. Helposti valmistettava marjapiirakka sopii rennon rapuaterian jatkeeksi.
Keitä ravut oikein
Rapujen keittäminen onnistuu kotikokiltakin. Jos suinkin mahdollista, keitä ravut jo ostopäivänä. Varaa pääruuaksi noin 10–12 rapua ruokailijaa kohden. Mikäli tarjoat rapuja alkuruokana, riittää noin 6-8 rapua per henkilö.
- Huuhtele ravut kylmän juoksevan veden alla ja tarkista, että ne elävät.
- Kiehauta suuressa kattilassa niin paljon vettä, että ravut peittyvät kunnolla.
- Lisää kattilaan nippu tillinkukintoja ja -varsia sekä jokaista vesilitraa kohden 2 rkl karkeaa merisuolaa ja 2 palaa sokeria.
- Nosta ravut yksitellen kiehuvaan liemeen, isoimmat ensin.
- Peitä kattila kannella ja anna rapujen kiehua koosta riippuen 8-12 minuuttia.
- Kun ravut ovat kypsiä, nosta kattila syrjään ja poista tillit. Lisää liemeen reilusti uusia tillinkukintoja.
- Jäähdytä koko kattila rapuineen nopeasti kylmässä vesialtaassa. Vaihda jäähdytysvesi heti, kun se lämpiää.
- Kun ravut ovat jäähtyneet, poista tillit ja nosta ravut kylmään. Ravut ovat parhaimmillaan 6-12 tunnin kuluttua keittämisestä.
- Nosta ravut tarjolle puoli tuntia ennen ateriaa.
- Kata lisäksi hienonnettua tilliä, rapeaa paahtoleipää ja voita – teemaan sopivia juomia unohtamatta.
Ehkä sittenkin pakastealtaan kautta?
Mikäli tuoreiden kotimaisten rapujen käsittely tuntuu haastavalta, rapujuhlat onnistuvat myös pakasteravuilla. Sulatukseen tarvitaan malttia, ja lisämakua niihin saa keitinliemellä.
- Laita pakasteravut jääkaappiin sulamaan kaksi vuorokautta ennen tarjoilua.
- Jos ravut ovat vielä jäisiä ennen tarjoilua, huuhtele niitä kylmällä vedellä. Näin sulaminen nopeutuu.
- Pakasteravut ovat valmiita syötäväksi sellaisinaan, mutta jos haluat enemmän makua, käytä ravut liemessä ennen tarjoilua.
- Keitä kohmeiseksi sulaneille ravuille tuore liemi lisäämällä litraan vettä kaksi ruokalusikallista karkeaa suolaa, ruokalusikallinen sokeria ja reilusti tuoretta tilliä. Kaada liemi rapujen päälle ja anna maustua kylmässä muutama tunti.
Lauletaan tunnelma kattoon
Ja sitten vain nauttimaan illan antimista koko pöytäseurueen kesken. Rapujuhlien tunnelma nousee kattoon, kun pöydän ääressä lauletaan yhdessä hauskoja rapulauluja. Helan går on tuttu klassikko, mutta vaihtoehtoja löytyy runsaasti vaikka netistä. Jos intoa riittää, askartele pöytään pienet lauluvihkoset. Rai rai, rapurallaa!